Keskiviikon fiiliksiä

Kokemuksia kurssin sujumisesta tähän mennessä:

1. Ensimmäiset kurssiblogit/oppimisblogit/oppimispäiväkirjat, jotka olen nähnyt, vaikuttavat lupaavilta. Lisään niiden osoitteita Moodleen, kun blogeja on vähän enemmän. En tosiaan huomannut varoittaa, että Blogger taitaa olla blogialustoista ainut, joka tukee suomen kieltä myös ohjeissaan. Vuodatus sai huonoa palautetta monimutkaisuutensa vuoksi. Bloggerin kanssa pääsee kieltämättä nopeasti alkuun. Minusta myös Tumblr on nopea ottaa käyttöön, mutta se vaatii englannin kieltä.

2. Wikien muokkaus ryhmissä aiheutti luovan kaaoksen keskiviikkoiltapäivän ryhmän kanssa. Siitä huolimatta uskon, että työ onnistuu ja jokainen ryhmä pystyy tekemään järkevät wikisivut. Alussa aikaa menee tekniikan harjoitteluun, mutta eiköhän se siitä vähitellen ala luonnistua niin, että sisältö muuttuu pääasiaksi. Kone on arponut ryhmät, joten ainakin tilanne on alkuperäisesti jokaiselle reilu.

Uskoisin, etten ainakaan kyllästy tällä kurssilla. Varsinkin raamattukeskusteluista on odotettavissa melkoisen kiinnostavia päätellen siitä, mitä kurssilla on tunneilla jo puhuttu. Mutta ensin alkuosion aiheet…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: