Muuttuva koulu

Istun koetta valvomassa. Koeviikolla tekisi mieli tehdä tärkeitä asioita, oppia uutta, suunnitella. Jotenkin aikaa on liian vähän, suunnitelmat ovat liian kunnianhimoisia.

Kirkkohistoriakurssini kaipaisi radikaalia uudistamista, ei kaikkea sitä sekalaista sälää, jolla olen yrittänyt saada opiskelijat sisäistämään (muistamaan?) edes perusasiat. Olemme leikkineet kirkkohistorialiikuntaleikkiä, laulaneet, tehneet luovia videoita (tai osa on), pelanneet Kahoot-visoja, tehneet aikaviivoja sähköisesti ja käsin. Olen tehnyt pikku harjoituksia EducaPlaylla, jaksanut toistaa samoja asioita. Tämän tien olen kulkenut loppuun saakka.

En ole täysin tyytymätön opiskelijoiden : suurin osa ryhmästä hahmottaa päätapahtumia ja pystyy ajoittamaan jotain. Enemmän olen tyytymätön siihen, että toistaminen on hidas tie oppia mitään pysyvää. Ja siihen, että historiaa eri tavoi hallitseville on tullut tarjottua likimain samanlainen paketti, kun osa olisi voinut päästä syvemmälle ja osa olisi hyötynyt siitä, että sisältöä olisi ollut vähemmän, mutta se olisi omaksuttu oikeasti.

Jos opsin sisällöt eivät uusiudu yhtään (suuri pelko), minun on löydettävä jokin tapa yksilöllistää kurssin aines. Mitä kaikkea joudun luomaan itse? Oppikirjat on rakennettu pitkälti niin, että opiskelijoiden lähtökohtia ei ole otettu huomioon. Tarvitsen harjoituksia ydinaineksesta, tarvitsen testejä, joilla opiskelija voi itse testata oppimaansa ja harjoitella sitä. On tehtävä moni asia toisin.

Nykytavasta haluan silti säilyttää luovat ryhmätehtävät, yhteiset kertaukset, keskustelut Westboron baptisteista.

Bonk

image

Kaupunginlahden rannassa on anjovis, joka sukeltaa maahan. Se liittyy Bonkiin, tietysti; ja jotenkin Bonkin järjetön rakkaus teknologiaan ja hulvaton luovuus saa minut hyvälle tuulelle. Kaikki maailmassa ei ole hyödyllistä, yltiövakavaa tai asiallista. Huumori kantaa harmaiden päivien yli. Taide auttaa jaksamaan ja avaa pinnallisen kiirejännityksen tukahduttamat hengitystiet.

Maailmankatsomus, joka ei ymmärrä huumorin, itseironian tai taiteen merkitystä, ei ole minua varten. Uskon on tuotava elämään valoa ja ilonpilkahduksia. Pimeyden voimia riittää kyllä, tarvitsemme kaikki terveelliset eväät, jotka voimaannuttavat ja yhdistävät eristämisen, ahdistuksen ja liian tärkeyden lailla.

Enkä sano ettei mitään tule ottaa vakavasti.

Uskonnon opetussuunnitelmamietteitä

Facebookista uskonnonopettajat ovat intoutuneet pohdiskelemaan tulevien uskontokurssien sisältöjä. Kun yhteisten kurssien määrä tipahtaa kahteen ja toisaalla filosofialle on pedattu yhteinen etiikan kurssi, jotain on muututtava.

Aika moni uskonnonopettaja koki keskustelussa tärkeänä sen, että säilytetään kiinnostavuus ja pyritään toisaalta lähemmäs nuorten kokemusmaailmaa. Tähän ei useimmissa lukioissa pääse, jos yhteisten kurssien sisältönä on typistetty uskontotieto ja raamattutieto sekä kirkkohistoria. Näillä eväillä uskonto oppiaineena marginalisoituu entisestään.

Siksi muutostarve on siis vielä suurempi ja vaikeampi kuin monissa muissa oppiaineissa (kenties maantiedettä lukuun ottamatta).

Oma haaveeni on ykköskurssi, joka olisi Katsomusten maailma: katsaus uskontojen ja osittain myös maailmankatsomusten tutkimukseen, vaikutukseen ja etiikkaan. Tämän kurssin soisin palvelevan aiempaa enemmän oman katsomusidentiteetin rakentamisessa kuin nykyisen ykköskurssin, jolla ei oikein ole aikaa perehtyä ja syventyä mihinkään. Raamattutietoa ei opi puolessa kurssissa, kolmanneksesta puhumattakaan, jos koko kirja on itselle vieras. Opiskelijoiden epätasaiset tiedot tekevät raamattuosiosta nykyisin hyvin haasteellisen ykköskurssin osan. Uskontojen tarkastelu ennen kaikkea etiikan, tapojen ja rituaalien sekä materiaalisen ulottuvuuden kautta rajaisi näkökulmaa paremmin kuin kaikkien ulottuvuuksien läpikäyminen. Tahtoisin, että aikaa olisi myös projekteille ja omalle tuottamiselle. Esimerkiksi taiteen tuoma mielihyvä avautuu tekemisen kautta paremmin kuin kirjasta lukien.

Kakkoskurssi on nykyisellään ylitäysi ja näennäisen kattava. Tosiasiassa heikot historian pohjatiedot tekevät koko kirkkohistoriasta aika pelleilyä. Kurssikirjana 50-luvun oppikirjoilla pärjäisi ihan hyvin kirjoituksissa. Teologinen pohdinta kiinnostaa kyllä pientä vähemmistöä, mutta kenties yhteiset kurssit tulisi suunnitella kaikille.

Näistä syistä mietin kakkoskurssia, jolla punaisena lankana olisi joko Eurooppa tai koko maailma ja kristinuskon moninaisuus. Tavoitteena olisi, että nuori hahmottaisi, miten uskonnon ja kirkkokuntien antamat lähtökohdat edelleen vaikuttavat ihmisten elämään, eettisiin valintoihin ja politiikkaan. Taidollisena tavoitteena olisi kirkkokuntien sisäisen ja välisen aidon dialogisuuden välineiden lisääminen. Esimerkiksi raamattunäkemysten avaaminen vaatisi aikaa, mutta olisi kenties tärkeämpää kuin Raamatun kirjaryhmien ulkoaopettelu. Kirkkotietokurssille sopisivat vaihtelevat työtavat ja jopa kansainvälinen yhteistyö. Jos nuoret oppisivat puhumaan katsomuskysymyksistä kunnioittaen (tai edes likimääräisesti ymmärtäen) toisten näkemyksiä ja käyttäen rationaalisia perusteluja, ei suomalaisten tarvitsisi puhua niin paljon toistensa ohi.

Kolmoskurssi voisi olla maailmanuskontojen mytologioita ja oppia koskeva. Samalla tuotaisiin mytologinen ulottuvuus myös nykypäivään, peleihin, sarjakuviin, elokuviin ja fantasiaromaaneihin, joita myös voisi tarkastella uskontotieteen välineistön avulla. Kirjaimellisen, vertauskuvallisen, myyttisen ja runollisen selittämisen ja uskomisen eroissa riittäisi fiksummillekin jotain aitoa pohdittavaa.

Neloskurssi voisi olla syventävä kristinuskokurssi, jolla sisältöinä olisivat Raamatun sanoma ja teologiat, dogminmuodostuksen historiaa sekä uskonnonfilosofiaa kuten Jumalan olemassaolon todistukset kritiikkeineen sekä teodikean ongelma. Uskon ja tieteellisen selittämisen suhde saisi ajattelutilaa.

Viides kurssi voisi olla Pohjoinen uskonto, jolloin painopisteenä olisi Suomi mutta myös saamelainen kulttuuri sekä Skandinavian uskontohistoria.

Kuutoskurssi olisi haaveissani uskontojen tutkimuksen kurssi, jossa esiteltäisiin eksegetiikkaa, teologiatieteitä, uskontotiedettä ja tehtäisiin ryhmissä oma tutkimus. Vaihtoehtoisesti kurssi voisi olla myös Uskonto ja taide. Tällöin kurssityö olisi oma taiteellinen tuotos pyhän kokemisesta tai siihen liittyvistä ajatuksista. Tuotos voisi olla myös oikea tietokonepeli, video tai jotain aivan muuta. Joka tapauksessa sekä tiede- että taidenäkökulma auttaisivat myös syventämisessä ja kertaamisessa.