Istun koetta valvomassa. Koeviikolla tekisi mieli tehdä tärkeitä asioita, oppia uutta, suunnitella. Jotenkin aikaa on liian vähän, suunnitelmat ovat liian kunnianhimoisia.
Kirkkohistoriakurssini kaipaisi radikaalia uudistamista, ei kaikkea sitä sekalaista sälää, jolla olen yrittänyt saada opiskelijat sisäistämään (muistamaan?) edes perusasiat. Olemme leikkineet kirkkohistorialiikuntaleikkiä, laulaneet, tehneet luovia videoita (tai osa on), pelanneet Kahoot-visoja, tehneet aikaviivoja sähköisesti ja käsin. Olen tehnyt pikku harjoituksia EducaPlaylla, jaksanut toistaa samoja asioita. Tämän tien olen kulkenut loppuun saakka.
En ole täysin tyytymätön opiskelijoiden : suurin osa ryhmästä hahmottaa päätapahtumia ja pystyy ajoittamaan jotain. Enemmän olen tyytymätön siihen, että toistaminen on hidas tie oppia mitään pysyvää. Ja siihen, että historiaa eri tavoi hallitseville on tullut tarjottua likimain samanlainen paketti, kun osa olisi voinut päästä syvemmälle ja osa olisi hyötynyt siitä, että sisältöä olisi ollut vähemmän, mutta se olisi omaksuttu oikeasti.
Jos opsin sisällöt eivät uusiudu yhtään (suuri pelko), minun on löydettävä jokin tapa yksilöllistää kurssin aines. Mitä kaikkea joudun luomaan itse? Oppikirjat on rakennettu pitkälti niin, että opiskelijoiden lähtökohtia ei ole otettu huomioon. Tarvitsen harjoituksia ydinaineksesta, tarvitsen testejä, joilla opiskelija voi itse testata oppimaansa ja harjoitella sitä. On tehtävä moni asia toisin.
Nykytavasta haluan silti säilyttää luovat ryhmätehtävät, yhteiset kertaukset, keskustelut Westboron baptisteista.
Uskonto ja maailmankatsomus 